GRK voitti Makasiinilaiturin peruskorjausprojektin, jonka arvo on noin 16 milj.euroa

Sijoittajauutinen

Helsingin kaupunki on valinnut GRK:n peruskorjaamaan Helsingin Eteläsatamassa sijaitsevan Makasiinilaiturin.  Projektin arvo on noin 16 miljoonaa euroa. Projekti alkaa elokuussa 2025 ja kestää lokakuuhun 2026 saakka.

Helsingin kaupunki ja GRK allekirjoittivat Makasiininlaiturin uudelleenrakentamista koskevan sopimuksen 16.7.2025, jolloin projekti siirtyi GRK:n tilauskantaan.

Rakennustyöt aloitetaan Olympiaterminaalin ja Satamatalon pohjoispuolella sijaitsevalla Makasiinilaiturilla elokuun alussa. Makasiinilaiturin peruskorjaus on ensimmäinen vaihe Makasiinirannan alueen uudistamisessa. GRK:n voittamaan projektiin kuuluu vanhan laiturin uudelleenrakentaminen. Rakennusalue sijaitsee Makasiininlaiturin pohjoisosassa, kattaen noin puolet laiturin pituudesta. GRK uusii perusparannushankkeen aikana laiturirakenteet Makasiininrannan eteläosassa noin 160 metrin matkalta siten, että rantaviiva säilyy nykyisellä sijainnillaan. Rakenteet puretaan ja rakennetaan uudelleen. ”GRK:n projektialue on paraatipaikalla, ja se on osa Helsingin kulttuurihistoriallista maisemaa. Tämä on monipuolinen ja vaativa projekti, mutta meillä on kokemusta merellisen Helsingin rakentamisesta esimerkiksi Verkkosaaresta, Sompasaaresta ja Jätkäsaaresta, jossa teemme parhaillaankin töitä vanhan Jätkäsaarenlaiturin korjaamiseksi. Lisäksi meillä on projektin vaatima porapaalutuskalusto, joka on kehitetty erityisesti vaikeisiin pohjaolosuhteisiin ja vaativiin rakennuskohteisiin ”, GRK:n taito- ja väylärakentamisen liiketoiminnan johtaja Jaakko Mäkelä sanoo.