GRK urakoi ranskalaisille BMX-radan pohjat

Espoon Matinkylän keskustan liikennejärjestelyt ja kunnallistekniikka ovat uudistumassa perusteellisesti viimeistelyvaiheessa olevassa GRK:n urakassa. Kesäkuussa luovutettava urakka sisältää muun muassa kaksi liikenneympyrää, vesihuoltotöitä sekä kaksi kevyenliikenteen siltaa, betonirakenteisen Matinkartanonsillan ja puurakenteisen Matinpuronsillan. Urakan yhtenä välitavoitteena valmistuvat huhtikuussa BMX-pyöräilyradan pohjarakennustyöt, minkä jälkeen lajin ranskalaisen maailmanmestarin johtama tiimi saapuu viimeistelemään radan kilpailukuntoon.  

BMX (Bicycle motocross) on viime aikoina noussut Suomessakin kilpapyöräilyn oleelliseksi osaksi. Espoon Matinkylään valmistuva rata on järjestyksessä pääkaupunkiseudun toinen. Ensimmäinen valmistui pari vuotta sitten Helsingin Kivikkoon.

Espoon BMX-radan rakentamisen aloite tuli BMX Espoo -nimiseltä yhdistykseltä, jonka nykyinen nimi Espoo Bike Club. Sen hallituksen puheenjohtajana toimii aikanaan itsekin menestyksellisesti kilpaa pyöräillyt Katariina Laakkonen, tuolloin vielä sukunimeltään Ebeling.

”BMX:ssä on oleellista, että radan muodot ovat täsmälleen oikeat. Lajin asiantuntijoilla on siihen paras tuntuma, ja Ranskasta tuleekin vappuviikolla ex-maailmanmestarin Thomas Hamonin vetämä tiimi toteuttamaan radan mutkiin ja kumpareisiin oman näkemyksensä”, Laakkonen kertoo.

Siihen mennessä GRK:n työmaapäällikkö Toni Jauho on luovuttanut radan rakennettuna sovittuun valmiusasteeseen.

”BMX-kilpailuja ajatellen radassa on oltava sopivasti haastetta: noin 40 asteen kumparenousuja ja sopivan jyrkkiä, jopa yli 60 asteen kulmassa nousevia mutkia, joista kuitenkin pääsee jatkamaan suoralle luontevasti”, Laakkonen analysoi.

Toni Jauho pitää BMX-rataa mielenkiintoisena osana laajaa Matinkylän infratyömaata. GRK:n urakkaan kuuluu myös kilpailualueelle hankittava sähköinen portti, jonka se teettää asennuksineen aliurakkana ranskalaisella yhteistyökumppanilla.

Matinkylän BMX-radan kokonaispituus on runsaat 300 metriä. Leveyttä radalla on enimmillään yhdeksän metriä, mikä on tarpeen, jotta kilpailuissa kullakin osanottajalla on sopivan väljästi tilaa.

 

Kuva: Matinkylän BMX-radan lähtöramppi on viimeistelyä vaille valmis.