Wincon päällysrakenneosaaminen vahvistui

Wincon henkilöstömäärä kasvoi 180 henkeen ja kalustokantamme laajeni merkittävästi uusien tukemiskoneiden myötä. Nyt Wincolla on tarjota omasta takaa kaikki mitä radan rakentaminen vaatii. Päällysrakentamisen aluepäällikkönä aloittaa Jukka Komulainen, joka toimi aiemmin Komsorin toimitusjohtajana. Jukka työskentelee Wincon uudella Sonkajärven toimipisteellä, josta käsin Komsor on toiminut jo 23 vuotta.

Wincon ikärakenne tukee nuorekkaan yrityksemme kasvua ja kehitystä, sillä Komsorin henkilökunnan keski-ikä oli vain 32,5 vuotta. Komsorilta meille siirtyi viisi toimihenkilöä ja 35 työntekijää. Heidän osaamisaluettaan on rautateiden päällysrakentaminen eli kiskot, pölkyt, tukikerros, vaihteet sekä hitsaus.

Käytettävissämme ovat nykyaikaiset ja tehokkaat raskaat ratatyökoneet, nyt uutuutena kolme raiteen tukemiskonetta ja sepeliharja. Meillä on myös mm. raidenosturi, kolme ratakuorma-autoa sekä vaunukalusto raidesepelin, maa-aineksien ja kappaletavaran kuljettamiseen (sepelivaunut 6 kpl, tavaravaunut 70 kpl). Jos jollekin lisälaitteelle tulee tarve, suunnittelemme ja toteutamme sen itse Sonkajärven hallissa vuosien innovoinnin ja kehitystyön kokemuksella.

Komsor ehti uusia satoja kilometrejä radan päällysrakennetta ja vaihtaa yli sata rautatievaihdetta. Merkittävimmät referenssiurakat viime vuosilta ovat Oulu – Kontiomäki päällysrakenteen uusiminen (12,2 M€), Parkanon puunkuormausalueen kunnostaminen (3,3 M€), Pännäisten ratapihan raidetyöt (2,8 M€), Myllykoski – Inkeroinen päällysrakenteen uusiminen (1,9 M€) ja Länsi-Suomen vaihdeurakka (1,7 M€). Vuonna 2017 Komsorin liikevaihto oli 9,1 M€.

Lisätietoja:

Timo Virmala, timo.virmala@winco.fi, 0406585113
Jukka Komulainen, jukka.komulainen@komsor.fi, 0400570922