Uumajan sillan toinen työntövaihe lähestyy

Yli vuoden kestänyt Uumajan sillan lanseerauksen suunnittelutyö on kesän aikana edennyt toteutukseen. Ihan pienestä urakasta ei ole kysymys. Siitä kertoo myös siltapalkin lanseerauksesta sekä suomeksi että ruotsiksi kirjoitettu yli 500-sivuinen työohje. Sää on Uumajassa ollut urakalle suosiollinen läpi kesän. Ja hyvä niin, sillä myrskytuulet ovat yksi ison siltaurakan suurimmista riskitekijöistä. Tällä hetkellä siltapalkki on työnnettynä maatuelta 1 välituelle 2 ja lukittuna tukiin myrskyn varalta. Tässä urakassa myös palkin myrskytuet ovat uudenlaisia ja uniikkeja suuria voimia siirtäviä rakennelmia.

Parhaillaan Uumajan urakkaporukkaa työllistää eniten toisen päätyönnön valmistelut. Normekin työntekijät hitsaavat seuraavan etapin palkin osia kiinni samaan aikaan kun GRK:n työmiehet tekevät sille kansitelinettä ja muottia. Paikoitellen sillalla on ruuhkaa, kun töitä tehdään samaan aikaan vieri vieressä. Töiden samanaikaisessa tekemisessä on kuitenkin onnistuttu hyvin ja aikataulussa pysytty. Kokonaisuudessaan Uumajan joen yli työnnettävän teräspalkin kokonaismitta tulee olemaan 465 metriä. Palkki kootaan 25 osasta, jotka hitsataan yhteen paikan päällä pala palalta.

Suunnittelu- ja valmistelutöiden tekemisen lisäksi Uumajassa tarkkaillaan kuumeisesti sääennusteita viikolle 38. Silloin on edessä seuraava työntövaihe, joka on herkkä erityisesti puuskittaiselle tuulelle. Tulevassa toisessa työntövaiheessa siltapalkkia työnnetään yhteensä 129 metrin matka alla virtaavan Uumajan joen päällä. Työvaiheen valmistuttua on yli puolet siltapalkista työnnetty välituille. Välituki 3, jolle siltapalkki nyt työnnetään, on rakennettu joen keskellä olevan saaren reunaan joen päävirtaan. Vastarannalla sijaitsevaa maatuki 5 lukuun ottamatta kaikki alusrakenteet ovat jo valmiina. Myös siltaa varten suunniteltu täysin uudenlainen kansitelinejärjestelmä on kesän aikana saatu valmiiksi, koekuormitettu sekä sertifioitu.

Uumajan kokonaisurakkaan kuuluu ison pääsillan lisäksi kaksi pienempää siltaa, joista sillan numero 643 rakentaminen on myös aloitettu kesän aikana. Sillan paalutukset on jo valmiit ja meneillään on perustuksien tekeminen. Sillan 643 valutyöt valmistuvat myös vielä ennen talvea. Kolmas ja pienin silta rakennetaan kokonaisuudessaan ensi vuoden aikana.