Nelostien ohituskaistaosuus Simossa valmistuu vauhdikkaasti

GRK Infra Oy rakentaa Pohjois-Suomen Simossa valtatielle 4 ohituskaistatietä välille Viantiejoki–Maksniemi. Kesän myötä hankkeessa on menossa urakan vilkkain vaihe. Työmaalla työskentelee päivittäin noin 25 henkilöä sekä noin 40 erilaista koneyksikköä.

Leudon talven ansiosta hankkeen maanrakennus- ja sillanrakennustyöt etenivät vauhdikkaasti ilman talvitaukoa. Kevään aikana pääpaino on ollut sillanrakennustöissä ja urakkaan kuuluvista 12 sillasta onkin jo kymmenen valettuna. Seuraavaksi aloitetaan niiden eristystyöt, minkä jälkeen siirrytään suojabetonointiin ja asfaltointiin. Siltoja päästään käyttöönottamaan liikenteelle ja kiertoteitä purkamaan pian näiden töiden valmistumisen jälkeen. Kahden viimeisen sillan osalta käynnissä on muotti- ja raudoitustyöt. Teiden osalta rakennekerrokset on saatu pääosin tehtyä. Käynnissä on parhaillaan kantavankerroksen profilointi sekä luiskien rakentaminen. Valtatie 4:n levitysosilla on käynnistynyt asfaltointityöt.