Mikko Nyhä GRK Rail Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Tasan vuosi sitten helmikuussa GRK Rail Oy:n johtajana aloittanut Mikko Nyhä siirtyy GRK Rail Oy:n toimitusjohtajaksi 1.2.2021 alkaen. Aikaisempi toimitusjohtaja Timo Virmala jää eläkkeelle vuoden 2021 lopussa. Siirtymäaikana Timo Virmala jatkaa Mikko Nyhän sekä GRK Rail Oy:n hallituksen hänelle määrittelemissä tehtävissä.

”Vuosi sitten startti oli todella nopea. Heti ensimmäisenä arkityöpäivänä oli Kalasatamassa allianssin tilaajatyöpaja. Päivää aikaisemmin tutustuin ensimmäistä kertaa Karaatin allianssiporukkaan. Hyvin kävi tarjousprosessissa ja pääsimme toteuttamaan allianssihanketta”, Mikko Nyhä kertoo. Keväällä 2020 alkanut koronavuosi on haastanut tekemistä ja useat asiat ovat edenneet eri tavoin kuin alun perin ajateltiin. ”Toivottavasti pian pääsen kiertämään työmaita ja toimipaikkoja sekä tapaamaan työntekijöitä normaaliin tapaan. GRK Raililla on todella ammattitaitoista porukkaa töissä”, kehuu Nyhä.

Varsinais-Suomesta kotoisin olevalla, koulutukseltaan rakennustekniikan diplomi-insinöörillä (TTKK, 2000) Mikko Nyhällä (48 vuotta) on vahva kokemus rautatie- ja raitiotierakentamisesta sekä projektinjohdosta. Hän aloitti raiderakentamisen ja kunnossapidon työt jo vuonna 1996. Valmistuttuaan hänet nimitettiin rakentamisen projektipäälliköksi ja vuonna 2010 projektijohtajaksi. Johdettuja projekteja Nyhällä on useita eri puolilta Suomea, mm. Tampere–Jyväskylä, Seinäjoki–Oulu, Toijala–Turku -rataosien perusparannustyömaat sekä Tampereen matkakeskustunneli.

Mikko Nyhällä on runsaasti kokemusta myös alliansseista. Hän on toiminut projektijohtajana Lielahti–Kokemäki (Liekki) -allianssihankkeessa sekä Tampereen Raitiotieallianssissa. Liekki-allianssi (2011–2019) oli Euroopan ensimmäinen julkisen toimijan allianssihanke. Meneillään olevassa Karaatti-allianssihankkeissa Nyhä toimi projektipäällikkönä. Hän jatkaa edelleen GRK Railin vuonna 2020 alkaneessa Kuura-allianssissa johtoryhmän jäsenenä.

GRK Raililla on raidealan kaikki osa-alueet hallinnassaan toteuttaessaan raideprojekteissa niin suunnittelua, rakentamista kuin kunnossapitoakin.  Myös projekteja on käynnissä kaikilla raideliikenneverkoilla: rautateillä, metrossa ja raitioteillä. ”GRK Railia on johdettu hienosti ja tuota työtä on ilo jatkaa. Pidän täällä työskentelystä sekä yhtiön suoraviivaisesta tavasta suhtautua asioihin. Suuria muutoksia nykyiseen ei ole tarve tehdä, vaan jatkamme kannattavaa kasvamista raidemarkkinassa”, Mikko Nyhä linjaa. GRK on Suomen raidemarkkinoiden lisäksi saanut hyvän jalansijan Ruotsissa ja Virossa, joissa konsernilla on käynnissä ensimmäiset isot raiderakentamisen keihäänkärkiprojektit.