Metro tuo Finnooseen kokonaisen uuden kaupunginosan

Länsimetron Finnoon aseman rakentaminen etenee aikataulussa ja kustannusarvion mukaisesti. Finnoosta tulee Länsiväylältä merenrantaan asti ulottuva 17 000 asukkaan kaupunginosa, jonka keskusta syntyy metroaseman ympärille.

Metro mahdollistaa uuden ekologisen kaupunginosan syntymisen. Alueelle saadaan toimivat joukkoliikenneyhteydet Espoon muihin kaupunginosiin ja Helsingin keskustaan. Finnoon omat palvelut rakennetaan kävelyetäisyydelle, joten siellä on helppo liikkua päästöttömästi. Finnoota kehitetään energiatehokkaana kestävän kehityksen mallialueena.

Urakassa rakennetaan Finnoon maanalainen asema, huoltotunneli ja siihen liittyvien yhdystunneleiden tunnelitilat sekä Meritien ja Finnoonsillan sisäänkäynnit. Lisäksi rakennetaan itäinen ja läntinen tekniikkakuilu sekä pelastuslaitoksen käyttöön erillinen kuiluyhteys. Rakennettavien tilojen pinta-ala on noin 22 000 m2. Urakassa valetaan yhteensä noin 11 000 m3 betonia ja erilaisia elementtejä asennetaan yli 4 000 m2.

”Metroaseman läheisyydessä rakennetaan tällä hetkellä tulevaa infraa. Aseman rakentamisen erityispiirteitä ovat myös viereisen lintukosteikon ja liito-oravien huomioiminen rakentamisen aikana. Esimerkiksi lintujen pesimäaikaan alueella ei tehdä melua aiheuttavia töitä. Aseman rakentaminen etenee suunnitellusti”, kertoo Finnoon aseman rakennuttajapäällikkö Mika Malkki Länsimetro-projektista.

Finnoon asemalle tulee myös Suomen pisimmät liukuportaat. Tällä hetkellä pisimmät löytyvät Länsimetron merenalaiselta metroasemalta Koivusaaresta.

”Finnoon aseman liukuportaiden pituus tulee olemaan noin 78 metriä. Koivusaaren portaiden rungon pituus on 76 metriä”, Malkki kuvailee.

Finnoon aseman rakentaminen toteutetaan GRK Infra Oy:n ja Aki Hyrkkönen Oy:n työyhteenliittymänä. Urakka alkoi noin vuosi sitten lokakuussa 2018. Parhaillaan asemalla tehdään betonivalujen ja elementtiasennusten lisäksi maalaustöitä ja teräsrungon asennuksia, sprinkler- ja palovesiputkiasennuksia sekä IV- ja putkitöitä. Lisäksi sivu-urakoista on ensimmäisenä alkanut pääsähkönjakelu-urakka.

”Työmaan vahvuus on tällä hetkellä 140 henkilöä. Suurin osa tekijöistä on tällä hetkellä rungon rakentajia, mutta sisävaiheen töiden sekä talotekniikka-asentajien osuus kasvaa päivä päivältä. Tulevan talven aikana aloittaa myös osa sivu-urakoista. Ensimmäiset kuilut ovat jo tavoittaneet maanpinnan tason ja aseman betonirunko on loppusuoralla”, kertoo TYL LM Finnoon projektipäällikkö Jaakko Mäkelä.

Metroasemien halutaan kuvastavan maanpäällistä maailmaa taiteen ja arkkitehtuurin avulla. Asemataide auttaa matkustajaa myös erottamaan asemat toisistaan. Finnoon aseman laituriseinän yläosaan tulee taiteilija Leena Nion teos ”Haavekuvia. Teoksen yksityiskohdat ovat merenrannan luonnosta ja viittaavat asemaan sijaintiin meren ja arvokkaan luontoalueen läheisyydessä.

Matinkylä-Kivenlahti-osuudella Länsimetro-projektissa rakennetaan seitsemän kilometriä pitkä ratalinja ja viisi uutta asemaa, minkä lisäksi kokonaisuuteen kuuluu Sammalvuoreen tuleva maanalainen metrovarikko. Koko hanke etenee aikataulussa ja kustannusarvion mukaisesti. Tavoitteena on, että kokonaisuus luovutetaan liikennettä operoivan HKL:n käyttöön 2023.

Lisätietoja:
Länsimetro-projekti, rakennuttajapäällikkö, Mika Malkki, puh. 050 475 6477, mika.malkki(at)lansimetro.fi
GRK Infra Oy, projektipäällikkö Jaakko Mäkelä, puh 050 377 5152, jaakko.makela(at)grk.fi
Länsimetro Oy, viestintäjohtaja, Satu Linkola, puh. 046 8773392, satu.linkola(at)lansimetro.fi

Kuvituskuva: Finnoon aseman havainnekuva ja Leena Nion teos ”Haavekuvia”