GRK:n yhteistyökumppanit – esittelyssä maastohiihtäjä Jasmi Joensuu

Kuka olet ja mistä tulet?
Olen 25-vuotias maastohiihtäjä Vantaalta. Keväällä muutan kuitenkin vakituisesti Rovaniemelle hyvien hiihto-olosuhteiden vuoksi.

Olet opiskellut Denverin yliopistossa rahoitusta ja markkinointia, mitä opit tuona aikana urheilusta ja urheilun ulkopuolelta?
Vuodet Denverissä opetti minulle paljon erilaisia asioita. Elämästä opin sen, että kaikkea ei voi tehdä 100 %, vaan pitää priorisoida tärkeimmät asiat. Opin siis olemaan vähän armollisempi itselleni. Urheilusta ja eritoten hiihdosta opin sen, että se on parhaimmillaan todellista tiimityötä. Vaikka itse onkin vastuussa itse hiihdosta, suoritukseen vaikuttaa lisäksi tosi monta tekijää. Treeneissä toisten sparraamaan on tosi innostavaa!

Huippu-urheilu on ammatti ja elämäntapa. Mikä on parasta työssäsi?
Parasta on, että vaikka urheilu onkin ns. työ, se on samalla sitä, mistä eniten nauttii ja mihin on iso intohimo. Voisi sanoa, että se on työ, joka ei niinkään tunnu työltä. Sen lisäksi siinä oppii paljon muutakin hyödyllistä, mitä voi käyttää tulevaisuudessa.

Mitkä ovat tavoitteesi tämän talven kisoihin?
Isoin tavoite on ehdottomasti Pekingin olympialaiset ja siellä eritoten sprintti. Sen lisäksi minulta puuttuu suomenmestaruus aikuisista – se on myös iso tavoite. Maailmancupissa tavoitteena on top 10 -sijat.

Mitä tiedät GRK:sta?
GRK on tullut itselle tutuksi teiden varsilta. Lisäksi GRK on näkyvästi esillä urheilussa. GRK toimii laajalti koko Suomessa ja on näkyvästi esillä kaikkialla. Lisäksi moni jo ammattihiihtouransa lopettanut hiihtäjä on GRK:lla töissä, eli hiihto-osaamista löytyy rutkasti yrityksen sisältä!

Latuverkosto on osa infraa. Missä ovat suosikkilatusi Suomessa?
Pienestä pitäen Ylläksen ladut ovat olleet minun suosikkejani.

GRK:lla on vahvat ja erottuvat arvot (Me emme pelkää. Me emme jahkaile. Me emme käy vain töissä.). Mitä ominaisuuttasi kilpakumppanisi pelkäävät eniten? Jahkailetko koskaan kisasuksiparin valinnassa? Kuka on esimerkillisin työkaverisi maajoukkueessa?
Olen monesti kuullut, että olen sitkeä ja periksiantamaton. Koen, että juuri nämä ominaisuudet ovat myös monella muulla mielessä silloin, kun ovat ladulla kisaamassa. Suksiparin valinta on monesti haastava, mutta olen päättänyt, että paras tulos syntyy ehdottomasti silloin, kun luottaa ensimmäiseen fiilikseen. Jos alkaa miettimään liikaa, silloin menee pieleen. Maajoukkueesta nostaisin Lylynperän Katrin esimerkillisimmäksi työkaveriksi. Hän tiedostaa hyvin sen, kuinka monesta eri palasesta huippusuoritus koostuu. Lisäksi hän on hyvin analyyttinen ja tuntee myös hyvin suksikalustonsa.

Kuva: Touho Häkkinen