GRK:n palveluntarjonta kasvaa Komsor-kauppojen myötä

GRK-konserni laajentaa palvelutarjontaansa ostamalla Sonkajärveläisen Komsor Oy:n rataliiketoiminnan. Liiketoimintakauppa on tärkeä osa GRK-konsernin kasvustrategiaa ja kaupan myötä monipuolisiin radanrakennustarpeisiin pystytään vastaamaan entistäkin paremmin. GRK- konserniin kuuluvan Winco Oy:n nykyinen yli 100 radanrakennusalan ammattilaisen joukko tuplaantuu ja liikevaihto kasvaa yli 40 miljoonaan euroon Wincon ja Komsorin yhdistyessä yhdeksi suureksi toimijaksi.

”Strategisiin painopisteisiimme kuuluvat toimintojen jatkuvuuden varmistaminen, kannattavan kasvun luominen sekä aseman vahvistaminen Suomessa ja lähialueilla. Saimme kesäkuussa Suomen Teollisuussijoitukselta ja Ilmariselta merkittävän sijoituksen käytettäväksi GRK-konsernin kasvuun ja Komsor Oy:n liiketoimintakauppa on tärkeä askel tämän toteuttamisessa, kertoo GRK Oy:n hallituksen puheenjohtaja Keijo Haavikko.

Vuonna 1983 perustettu Graniittirakennus Kallio keskittyi toimintansa alkupuolella kiinteistökauppoihin ja rakennuttamiseen. Vuonna 2007 toimintaa laajennettiin infraurakointiin (esimerkiksi sillat, moottoritiet ja eritasoliittymät) ja vähitellen siitä tuli GRK:n päätoimiala. GRK-konserni on kasvanut nopeasti ja kannattavasti vuodesta 2010 eteenpäin. Pääosa kasvusta on tullut orgaanisesti. Vuoden 2018 alkupuolella toteutettiin ensimmäinen suurempi liiketoimintakauppa, kun GRK osti Eltel Networks Oy:n rataliiketoiminnan Suomessa (Winco Oy).

Kuvan henkilöt vasemmalta, Teemu Lantto (GRK Oy), Timo Virmala (Winco Oy), Jukka Komulainen (Komsor Oy), Keijo Haavikko (GRK Oy), Virpi Komulainen (Komsor Oy) ja Erkki Sormunen (Komsor Oy)

Winco toi erinomaisen lisän GRK-konsernin aikaisempaan palvelutarjontaan. Winco on jo ennestään rautatiealan moniosaaja kunnossapidossa, rakentamisessa sekä suunnittelutyössä ja nyt toteutuvan Komsor-liiketoimintakaupan myötä palvelutarjonta laajenee päällysrakennetöiden osaamiseen ja kalustoon sekä rautatievaihteiden kokonaisosaamiseen. ”Komsorilla on osaava ja sitoutunut henkilöstö sekä hyvässä kunnossa oleva kalusto. Voimien yhdistämisen kautta meillä on merkittävä alan osaaminen ja kapasiteetti”, kertoo Teemu Lantto, GRK Oy:n toimitusjohtaja.

Komsor Oy on Ylä-Savosta Sonkajärveltä vuonna 1995 toimintansa aloittanut rautatieurakointiin erikoistunut perheyritys. Komsorin toiminta-alueena on ollut koko Suomen rataverkko. ”Winco ja Komsor ovat jo aiemmin tehneet hyvää yhteistyötä monilla työmailla. Yhdistymisen kautta muodostamme todella kilpailukykyisen toimijan alalle”, toteaa Komsor Oy:n toimitusjohtaja Jukka Komulainen.

Lisätietoa:

GRK Oy, Teemu Lantto, toimitusjohtaja, teemu.lantto@grk.fi, puh. 040 772 7271
Komsor Oy, Jukka Komulainen, toimitusjohtaja, jukka.komulainen@komsor.fi, puh. 0400 570 922