GRK:lle ennätyksellinen kiinnostus kesäharjoittelijahaussa

Infra-alan rakennusyritys GRK on saanut ennätyksellisen määrän hakemuksia kesäharjoittelupaikkoihinsa. Hakemuksia jätettiin tänä vuonna noin 1 100, mikä on noin 300 enemmän kuin edellisenä kesänä. GRK:n tavoitteena on tarjota noin 100 kesäharjoittelupaikkaa erilaisiin tehtäviin eri puolille Suomea. Tähän mennessä työsopimus on solmittu jo reilun 40 harjoittelijan kanssa, joten lisää sopimuksia tehdään kevään aikana.

GRK on jatkanut vahvaa kasvuaan Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Yhtiön taloudellinen tilanne on hyvä, mikä mahdollistaa myös merkittävän kesätyöpaikkojen määrän: kesäharjoittelijoiden osuus on lähes kymmenen prosenttia henkilöstömäärästä. GRK haki kesäksi töihin uusia työ- ja työnjohtoharjoittelijoita kaikkiin liiketoimintoihinsa ympäri Suomea. Lisäksi harjoittelijoita haettiin hallinnollisiin tehtäviin. 

Valtaosa harjoittelijoista työskentelee kesän aikana tuotannon tehtävissä työmailla eri puolilla Suomea. Tavoitteena on, että jokaisella GRK:n työmaalla työskentelee yksi tai useampi harjoittelija työmaan koosta riippuen. GRK:lla on Suomessa käynnissä noin 100 urakkaa väyläprojekteissa, siltahankkeissa, ratarakentamisessa ja kunnossapidossa sekä päällystyksessä. Työmaaharjoittelu GRK:lla on aina palkallista, ja työsuhteissa noudatetaan alan työehtosopimuksia. 

“Olemme erittäin iloisia hakijamäärästä, ja siitä, että GRK ja infra-ala kiinnostavat. Tähän on varmasti vaikuttanut yleisen taloudellisen tilanteen lisäksi GRK:n tunnettuuden kasvaminen ja myös kesätyöntekijöiden jakamat kokemukset. Meitä pidetään luotettavana työnantajana, jossa harjoittelijat pääsevät kokeneiden ammattilaisten opastuksella tekemään monipuolisia, käytännönläheisiä ja myös vaativia töitä”, sanoo koulutuspäällikkö Jere Hänninen

Myös GRK:n isot projektit saivat hakijoita liikkeelle. Kesätyöhakemuksissa on mainittu muun muassa Espoon kaupunkirata, Hailuodon kiinteä yhteys, Jätkäsaaren kannaksen silta, Mäkelänkadun peruskorjaus sekä Vantaan Ratikka. 

Kesäharjoittelijoista noin 90 prosenttia sijoittuu tuotannon tehtäviin ja 10 prosenttia hallinnollisiin tehtäviin. GRK pyrkii mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan harjoittelupaikan harjoittelijan kotipaikkakunnalta. Tarvittaessa harjoittelijoille järjestetään majoitus. 

Toiveena on saada harjoittelijoita vakituisiin töihin 

Infra-alaa vaivaa osaajapula, ja kesäharjoittelijat nähdään GRK:lla tärkeinä tulevaisuuden tekijöinä. Useimmat harjoittelijoista palaavat yhtiöön uudelleen seuraavina kesinä harjoittelun pariin, ja osa myös siirtyy valmistumisen jälkeen vakituisiin tehtäviin.  

”Harjoittelu on meille tärkeä rekrytointipolku. Usein yhteistyö jatkuu useamman kesän ajan ja lopulta vakituisena työsuhteena. Tämän vuoksi kesäharjoittelun onnistuminen on meille kunnia-asia. Mittaamme kesäharjoittelijoiden tyytyväisyyttä eNPs-mittarilla, joka kertoo, kuinka todennäköisesti työntekijät suosittelisivat GRK:ta työpaikkana. Viime kesänä meillä töissä olleiden eNPs oli erinomainen, eli 61“, henkilöstöasiantuntija Tomas Tilli sanoo. 

Infra-alan rakenteellinen osaajapula kasvaa. Oppilaitoksista valmistuu vuosittain keskimäärin hieman noin 600-700 infra-alan osaajaa, kun samaan aikaan noin 1  200 alan ammattilaista eläköityy vuosittain. Rakennusteollisuuden suhdannekatsauksen mukaan infra-alan osaajavaje kasvaa siis koko ajan. 

“Vaikka rakennusalalta on kuulunut viime aikoina myös ikäviä uutisia, on infra-ala vakaa ala suhdanteista huolimatta ja työtä riittää pitkälle tulevaisuuteen. Olemme tehneet paljon vetovoimatyötä yhdessä alan järjestöjen ja oppilaitosten kanssa, jotta saisimme mahdollisimman monia hakeutumaan tälle mielenkiintoiselle alalle, joka vaikuttaa konkreettisesti ihmisten arkeen”, Tilli sanoo.