GRK työllistää poikkeuksellisesta keväästä huolimatta!

Työskenteletkö mieluiten raittiissa ulkoilmassa? Pysyykö sinulla työkalut kädessä ja olet työpaikkaa vailla? Tai oletko kenties aina pohtinut, minkälaista olisi olla infratyömaalla töissä? Jos kyllä, meillä on sinulle kerrottavaa! 

Olosuhteet ovat tänä keväänä varsin poikkeukselliset, kuten olemme kaikki saaneet huomata. GRK:lla olemme kuitenkin siinä onnellisessa tilanteessa, että työmaillamme on työskentely voinut jatkua normaalisti. Sen vuoksi haluammekin erityisesti vallitsevassa tilanteessa edistää työmaidemme lisäksi myös työllistymistä, joten palkkaamme uusia rakennusalan osaajia! 

Olitpa sitten rakennusalan urasi ensimetreillä tai jo tovin työkenkiäsi kuluttanut, kuulemme sinusta mielellämme. Myöskään osaamisalueen suhteen emme ole nirsoja: tervetulleita ovat niin putkimiesten, koneenkuljettajien kuin raudoittajien yhteydenotot – vain muutaman luetellaksemme. 

Töitä on tarjolla esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, mutta GRK työskentelee läpi Suomen eli työmahdollisuuksia on laajalla alueella. Jos ulkomaat kiinnostavat, toimimme myös Virossa ja Pohjois-Ruotsissa.  

GRK:lla työskentelet vakituisessa työsuhteessa mielenkiintoisissa työtehtävissä, joissa on kilpailukykyinen palkkaus ja mahdollisuudet kehittyä toivomaasi suuntaan. Meillä pääset mukaan joukkoon, jossa vallitsee vahva porukkahenki sekä positiivinen vire kehittää toimintaamme nyt ja tulevaisuudessa.  

Jos alkoi kiinnostaa, hae GRK:lle töihin – me emme ole vain työpaikka muiden joukossa! Laita viestiä osoitteeseen hr@grk.fi. Kerro viestissä hieman itsestäsi ja osaamisestasi sekä siitä, minkälaiset työt sinua kiinnostaisivat ja millä alueella. Otamme hakemuksia vastaan 31.5.2020 asti, mutta toimi nopeasti, täytämme avoimia paikkoja heti sopivien henkilöiden löydyttyä! 
Lisätietoja antaa työpäällikkö Antti Partanen: antti.partanen@grk.fi, 050-530 6702.