GRK lähtee mukaan asfaltointiliiketoimintaan

GRK-konserniin kuuluva GRK Road Oy on ostanut SL Asfaltti Oy:n koko liiketoiminnan, käsittäen sekä asfaltointi- että stabilointiliiketoiminnan. Uusi liiketoiminta vahvistaa GRK-konsernin strategista kasvua sekä mahdollistaa asiakkaiden yhä monipuolisemman palvelun.

GRK Road Oy:lle siirtyy 1.4.2019 SL Asfaltti Oy:ltä liiketoiminta ja koko henkilökunta vanhoina työntekijöinä. Liiketoimintakaupan myötä SL Asfaltti Oy:n nimi siirtyy historiaan ja toiminta jatkuu GRK Road Oy:n nimen alla. Uuden yhtiön markkina-alue on sama kuin koko GRK-konsernin ja toimipaikkoina toimivat jatkossa Kuopio, Vantaa ja Kalajoki. Vuodelle 2019 tilauskantaa on jo Suomessa ja Virossa. GRK Road Oy vahvistaa GRK-konsernin osaamista erilaisissa rakenteenparantamishankkeissa sekä kehittää liiketoimintaa vastaamaan entistä paremmin tie- ja katuverkon tulevaisuuden korjaustarpeisiin.

”SL Asfaltti Oy:n liiketoimintakauppa tukee GRK-konsernin kasvustrategiaa. Voimme jatkossa palvella asiakkaitamme yhä monipuolisemmin”, kertoo GRK Infra Oy:n hallituksen puheenjohtaja Keijo Haavikko.

”SL Asfaltilla on ammattitaitoinen henkilökunta ja yhtiö tunnetaan alalla luotettavana toimijana. Päädyimme liiketoimintakauppaan GRK Road Oy:n kanssa, koska GRK pystyy edelleen kehittämään toimintaa ja hyödyntämään SL Asfaltin osaamista. Andament Group-konserni keskittyy jatkossa entistä enemmän ydinliiketoimintaansa”, kertoo Andament Group Oy:n omistaja Jukka Juola.

Lisätietoja:
GRK Infra Oy, hallituksen puheenjohtaja Keijo Haavikko, keijo.haavikko@grk.fi, puh. +358 50 448 5447
Andament Group Oy, omistaja Jukka Juola, jukka.juola@andament.fi, puh. +358 400 586 010