Kesän työharjoittelijat aloittavat

Kevään varma merkki on GRK:n harjoitteluhaun päättyminen. Haku oli käynnissä loppusyksystä aina maaliskuun lopulle asti ja tuona aikana hakemuksia tuli yhteensä 141 kappaletta. Hakemuksista valittiin haastattelujen kautta reilut 20 harjoittelijaa. “On ollut mukava huomata, kuinka paljon fiksuja nuoria opiskelijoita meille hakee harjoitteluun. On palkitsevaa päästä osaksi näiden tulevien ammattilaisten uran ensiaskeleita,” toteaa GRK Infran ja GRK Roadin harjoitteluhauista vastaava Mikko Härkin.

Uusien tuttavuuksien lisäksi edellisten kesien harjoittelijoita jatkaa tänäkin vuonna kymmenkunta. “Se kertoo siitä, että olemme puolin ja toisin onnistuneet harjoittelukokemuksessa. Harjoitteluhakemuksiakin lukiessa monesti nousee esille positiiviset asiat, joita opiskelijat ovat kavereiltaan GRK:sta kuulleet”, Härkin kertoo. Härkin kannustaa myös hakemaan uudemman kerran, jos nyt ei tärpännyt. “Jouduimme jättämään monta aidosti hyvää hakijaa valintojen ulkopuolelle, ja toivommekin rohkeutta olla meihin yhteydessä myös tulevaisuudessa!”.

Myös GRK:n ja oppilaitosten yhteistyö ansaitsee oman kiitoksensa. Pitkän hakuajan sisälle mahtui monta onnistunutta oppilaitosvierailua ja –tapahtumaa. Toivottavasti hyvä yhteistyö saa jatkoa! Ensiksi katse kuitenkin kohdistetaan kesään. “GRK:lla harjoittelijoiden mestareina ja työkavereina työmailla toimii niin hyvä porukka, että ainakaan ihmisistä ja ammattitaidosta onnistunut työharjoittelukokemus ei jää kiinni”, Härkin kiittelee.

GRK toivottaa kaikille kesän harjoittelijoille antoisia hetkiä käytännön oppimisen parissa!