GRK Infra Oy:n toimitusjohtaja Teemu Lantto jäi pois yhtiön palveluksesta, Keijo Haavikko on nimitetty väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi

GRK Infra Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Teemu Lantto jäi pois tehtävistään 14.5.2020. GRK Infra Oy:n hallitus on nimittänyt väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Keijo Haavikon 14.5.2020 alkaen. Hallitus on myös päättänyt käynnistää hakuprosessin uuden toimitusjohtajan nimittämiseksi.

GRK Infra Oy on kasvanut johtavaksi infra-alan toimijaksi, erityisesti Suomen markkinoilla. Teemu Lanton toimitusjohtajakaudella on menestyksekkäästi toteutettu konsernin kasvu- ja kansainvälistymisstrategiaa Suomessa, Virossa ja Ruotsissa.

”Yhtiö on tehnyt Teemun toimitusjohtajakaudella erinomaista kasvua ja tulosta. Kiitän Teemua lämpimästi koko hallituksen puolesta hänen merkittävästä panoksestaan yhtiön hyväksi ja toivotan hänelle onnea tuleviin haasteisiin”, kommentoi GRK:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Nikkanen.

”Haluan edelleen olla mukana rakentamassa kannattavaa kasvua, jonka olemme yhdessä henkilöstön kanssa saavuttaneet. Samalla annan väliaikaisena toimitusjohtajana yhtiölle täyden operatiivisen panokseni hyvän kehityksen varmistamiseksi. Luovun tässä yhteydessä hallituksen puheenjohtajan tehtävästäni, jatkaen kuitenkin edelleen hallituksen jäsenenä”, kommentoi GRK:n vt. toimitusjohtaja Keijo Haavikko.

Lisätietoja:
Keijo Haavikko, vt. toimitusjohtaja, keijo.haavikko@grk.fi, 050 448 5447
Jukka Nikkanen, hallituksen puheenjohtaja, jukka.nikkanen@grk.fi, 0500 536463