GRK Infra AB:n toimitusjohtajaksi Mika Mäenpää

GRK:n organisaatio vahvistuu jälleen yhdellä infrarakentamisen ammattilaisella. Mika Mäenpää on nimitetty GRK Infra AB:n toimitusjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässään Ruotsin Bodenissa 2.3.2020.

Mäenpäällä (s. 1976) on vuosien kokemus infra-alalta. Hän on kahdentoista vuoden ajan toiminut toimitusjohtajana Sundström AB Oy:ssä, jossa hän on saanut runsaasti osaamista tien- ja radanrakentamisesta, murskauksesta sekä betonituotannosta. Infra-ala on hänelle siten erittäin tuttu. Mäenpäällä on myös usean vuoden kokemus kansainvälisestä kaupasta uraltaan Rolls-Royce:lla, jossa hän toimi Aasian ja Euroopan liiketoimintajohtajana. Mäenpää on koulutukseltaan tuotantotalouden insinööri. Jos vapaa-aikaa jää, hän viettää sitä mielellään hiihtoladuilla.

”GRK on minulle tuttu yhtiö aikaisemmalta uraltani. Yhtiön johto on hyvin kunnianhimoinen ja toimintatapa on suoraselkäinen. Henkilökunnan osaaminen on huippuluokkaa ja myös yhtiön arvot puhuttelevat minua. Odotan mielenkiinnolla pääseväni yhdessä henkilökunnan kanssa viemään GRK Infra AB:n toimintaa uudelle tasolle. Haluan olla osallistuva ja inspiroiva johtaja, joka auttaa sekä mahdollistaa työkavereita onnistumaan. Samaan aikaan minusta on tärkeää, että töissä on hauskaa. Odotan innolla, että pääsen aloittamaan työt uusien kollegojen kanssa”, kertoo Mika Mäenpää.

Lisätietoja:
Keijo Haavikko, hallituksen puheenjohtaja, keijo.haavikko@grk.fi, +358 50 448 5447
Mika Mäenpää, GRK Infra AB:n toimitusjohtaja, mika.maenpaa@grkinfra.se, +358 400 175 390