Finnoon metroaseman urakoitsija valittu

Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuuden Finnoon aseman rakennusurakan on voittanut Työyhteenliittymä Graniittirakennus Kallio Oy ja Aki Hyrkkönen Oy. Urakan arvo on noin 58 miljoonaa euroa.

Urakassa rakennetaan Finnoon maanalainen asema, huoltotunneli ja siihen liittyvien yhdystunneleiden tunnelitilat sekä Meritien ja Finnoonsillan sisäänkäynnit. Lisäksi rakennetaan itäinen ja läntinen tekniikkakuilu sekä sammutusreitin kuilu.

Rakennettavien tilojen pinta-ala on noin 22 000 m2. Urakassa valetaan yhteensä noin 11 000 m3 betonia ja erilaisia elementtejä asennetaan yli 4 000 m2. Finnoosta tulee Länsiväylältä merenrantaan asti ulottuva 17 000 asukkaan kaupunginosa, jonka keskusta syntyy metroaseman ympärille. Finnoon suojeltu lintukosteikko huomioidaan rakentamisen aikana. Esimerkiksi lintujen pesimäaikaan alueella ei tehdä melua aiheuttavia töitä.

Finnoon aseman rakentaminen toteutetaan GRK Oy:n ja Aki Hyrkkönen Oy:n työyhteenliittymänä. GRK voitti myös ratalinjan urakan kilpailutuksen. Ratalinjan urakka käynnistyi kesällä 2018.

Finnoon aseman rakentaminen tuo synergiaetuja ja jatkuvuutta GRK:lla käynnissä jo olevalle ratalinjan urakalle. Työyhteenliittymän myötä tilaaja saa kahden eri organisaation monipuolisen kokemuksen ja osaamisen. Finnoon aseman rakentamisessa hyödynnetään GRK:n infra- ja radanrakennusalan osaamista sekä Aki Hyrkkönen Oy:n talotekniikka- ja toimitilaosaamista, toteaa GRK Oy:n toimitusjohtaja Teemu Lantto.

Kakkosvaiheen rakentaminen etenee tavoitteiden mukaisesti

Rakentaminen etenee aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti. Soukassa, Kivenlahdessa, Kaitaalla ja ratalinjalla rakennusurakat ovat käynnissä. Espoonlahden aseman projektinjohtourakoitsija valitaan sekin tämän vuoden aikana. Sammalvuoren varikon rakennusteknisistä töistä on valmiina jo yli 60 prosenttia, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Espoon kaupunki tarkisti 2012 laatimaansa kakkosvaiheen hankesuunnitelmaa maaliskuussa 2018. Koko hankkeen tarkennettu kustannusarvio on 1 159 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että seitsemän kilometrin osuus, viisi asemaa ja varikko luovutetaan operaattori HKL:n käyttöön vuoden 2023 aikana.

Lisätietoa:

GRK Oy, toimitusjohtaja Teemu Lantto, puh. 040 772 7271, teemu.lantto@grk.fi
Aki Hyrkkönen Oy, toimitusjohtaja Aki Hyrkkönen, puh. 0400 174 295, aki.hyrkkonen@ah-oy.fi
Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Ville Saksi, puh.  040 823 2086, ville.saksi@lansimetro.fi

GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva suomalainen rakennusalan konserni. Ydinosaamiseen kuuluu vaativien infrarakennushankkeiden toteuttaminen, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Konsernissa työskentelee yli 400 ammattilaista ja liikevaihto vuonna 2017 oli yli 200 miljoonaa euroa. www.grk.fi

Aki Hyrkkönen Oy on vuonna 2003 perustettu tamperelainen rakennusyhtiö. Yrityksen toiminnassa korostuu laaja-alainen tekninen osaaminen ja vankka kokemus talotekniikan sekä toimitilaosaamisen eri tehtävistä. Yhtiössä työskentelee noin 100 ammattilaista ja viime tilikauden liikevaihto oli yli 60 miljoonaa euroa. www.ah-oy.fi

Länsimetron tehtävänä on rakentaa metro Ruoholahdesta Kivenlahteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle rakentuu 7 km pitkä ratalinja ja 5 asemaa. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. 2017 valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Länsimetro Oy omistaa osuuden asemat ja radan teknisine järjestelmineen. Osuus on luovutettu operaattorille lokakuussa 2017. www.lansimetro.fi, @metrorakentuu